Noviisina valjakkokisoissa 28.05.2011

Koiran kanssa on tullut harrastettua juoksua, hiihtoa ja pyöräilyä. Vakaana tarkoituksenani on päästä syksyllä kisaamaan koirapyöräilyssä ja talvella koirahiihdossa. Näihin lähtöihin tarvitaan yleisesti valjakkourheiluliiton kisalisenssi, jota minulla ei tälle kaudelle ole. Niinpä ajelimme Jämille starttaamaan koirajuoksun eli canicrossin harrastesarjassa ja omaksumaan kisatapahtumien kommervenkkejä.

Ei kovinkaan yllättävästi paikalle saavuttuamme meitä oli vastassa läjäpäin tällaisia melko äänekkäitä kavereita.



Paikalla oli erittäin leppoisa meininki ja aloittelija tunsi itsensä tervetulleeksi haukuista huolimatta.



Perussetti eli visiitti kisatoimistoon, vaatteet vaihtoon, numerolappu rintaan, pieni lämmittely ja viivalle.



Ja menoksi! Lähtöjä on treenattu, mutta koira on edelleen yksoikoisesti sitä mieltä, että erkanen liian hitaasti viivalta ja komentaa haukkumalla ja puremalla. Tilanne rauhoittuu kyllä nopeasti, ja nytkin mentiin kymmenen metrin jälkeen jo tasaista ravia.



Ilma oli mukava, allergiakeuhkoon sai ilmaa ja radan pehmeähkö pohja oli aika mukava juosta. Kolme kilometriä on siitä helppo matka, että kaltaiseni ei niin lahjakas juoksijakin voi vaan avata kaasun ja mennä täysillä. Koira hyytyi yllättäen puolessa välissä, loppumatkan tasaisessa ylämäessä ei saanut juurikaan vetoapua. Takajalkojen askellus oli jotenkin kulmikasta, asia vaatii hieman seuraamista. Aivan lopussa, maaliviivan jo näkyessä sain käskyillä vedon hetkeksi päälle.

Maalissa 13 minuuttia myöhemmin. Urheillessa kuuluu näyttää typerältä, eikö?



Sitten olikin aikaa seurata muiden kilpailijoiden menoa. Yhden koiran kärry eli käytännössä kickbikeluokka oli nopeaa menoa. Seisojat kävivät todella kuumina. Hienoa ajoa.



Jämillä tietysti ilmaillaan. Suihkarilennokki lensi ahkerasti ja viereisellä kiitoradallakin oli 1:1 skaalan lentotoimintaa, ilmeisesti laskuvarjohyppääjien hissaamista yläilmoihin.



Huskyt ottavat lunkisti...



...kunnes on aika mennä. Kuuden koiran valjakoissa ennen AJA-käskyä muodostelmaa pitää paikallaan mönkijä.



Palkintojenjaoksi paikalle saapui raikastava sadekuuro. Äkkiä kamat kasaan ja Kankaanpäähän kaliakauppaan ennen yhdeksää!



Kisoissa oli mukavaa porukkaa ja leppoisa tunnelma. Toivottavasti syksyn kuviot menee niin, että pääsee kisaamaan. Juoksussa ja hiihdossa en pärjää kisaluokissa oikeille urheilijoille, mutta pyöräilyssä saattaa olla mahdollisuuksia tuloksille. Koira kyllä menisi.

Mutta tärkeintähän, niinkuin kaikessa, on hauskanpito!

edit: virallisten tulosten mukaan matka oli 3,3 km ja aika 13.38

Turun ympäri 21.5.

Erilaajuisia Turun kiertolenkkejä on tullut ajettua ajan kulussa muutamia, mutta tämänkertainen oli tähänastisista kattavin ja takuuvarmasti fyysisesti raskain. Kesän haasteiden lähestyessä ei ole syytä antaa itselleen (eikä ajoseuralle) armoa.

Aivan eeppisiin mittasuhteisiin lenkkiä ei voinut venyttää, olin nimittäin menossa vielä yöksi töihin. Jos ei olisi tarvinnut muuta kuin mennä saunaan ja juoda itsensä rennoksi, ajoaikaa olisi voinut vielä pidentää.

Kokoonnuimme aamukahdeksaksi Littoisten Monitoimitalolle. Littoisten alppielefantti Matti K oli jo tapansa mukaan ajanut lämmittelylenkin (4 tuntia!), ja hänen spesiaalipolkunsa kautta viisi polkijaa lähti reippaalla vauhdilla kohti Järvelää, jossa oli tarkoitus poimia vielä Aki letkaan mukaan. Tähtäin oli yhdeksäksi Ravattulan CM:n parkkipaikalle, jossa TuUL:n harrastepyöräilijöiden tiukka muodostelma valmistautui 190 km:n lenkille.

Kuva genrejen kohtauspaikalta. Ei kitkaa huomattavissa.



Cittarilta suuntasimme kohti Halisen suuntaa ja sieltä Kärsämäen kautta lentokentän eteläpuolelle. Pari kallionousua antoivat esimakua tulevista kauhuista, mutta kuivat nopeat polut tarjosivat sitä itseään kauneimmillaan.

Kyseessähän ei olisi ollut aamujaoksen tempaus, ellei tie olisi vienyt suohon. Pirunpesän-Pomponrahkan väliltä löytyy legendaarisen pehmeä suokohta joka tarjosi mahdollisuuden kenkien kasteluun. Kaikki tämän tietty innokkaina käyttivätkin.

Niner upposi läskin alla takanapaa myöten hetteeseen.



Suon jälkeen jatkoimme fiilistelyä kuivemmissa merkeissä. Pomponrahkan pitkokset olivat priimakunnossa, oudot portit kylläkin ihmetyttivät. Haunisissa letka lyheni yhdellä kuskilla, ja muut jatkoivat Kullanvuorelle, jossa syötiin apetta ja pohdiskeltiin, mitä Jarkon Mehukattivälipala-annoksessa oikeasti on.

Kullanvuorelta ajoimme Kerttulaan, jossa Matti K poistui joukosta ja Aki ohjasi meitä hetken aikaa oivallisen asutuksen keskelle osuvan polkukaistaleen kautta kohti Vaisaarta. Puolimatkan krouvina toimi Nurmi & Sulosen kahvila Upalingossa, jossa nautimme kattavan valikoiman pyöräilijän perusevästä.



Munkkia, lihapiirakkaa, eilistä sämpylää, kahvia ja muumilimsaa nautittuamme suuntasimme kohti myyttistä Temppelivuorta. Pieni lenkki laelle on nautinnollinen kumpaankin suuntaan, mutta etenkin näissä maisemissa pitkä yhtjaksoinen lasku on harvinaista herkkua.

Hannu tuulettaa huipulla.



Pernon hienoista poluista otettiin kaikki irti, ja paikallisen ilmailuhistorian näkyvintä monumenttiakin käytiin ihailemassa Lumikon takaisella mäellä. Torni vain kaikui, kun Hannu karjui onttoon putkeen.



Lentomajakalta suuntasimme Jyrkkälän ja Pahaniemen kautta kohti Turun keskustaa. Radanvarressa Aki irtautui kohti kotikontujaan ja kohtasimme pusikossa haahuilevaan poliisin.

Mutainen ja verinen seurueemme temposi Puistokadun reunaa kohti Puistomäkeä ja seuraavia suunniteltuja polunpätkiä ja kalliokikkailuja. Ispoisissa Hannu haki kaupasta puoltoistalitraisen vesipullon, jonka jaoimme tyhjeneviin vesisäiliöihin. Tämän jälkeen nautimme Uittamon kalliot pienintä plänttiä myöten, kun Hannu käski S-worksia kuin viimeistä päivää suuntaa määräten. Ja taajoissa kallionousuissa alkoi jo kuulua asiallisia tuskanhuutoja.

Aika alkoi olla lopuillaan, ja viimeisen tunnin ohjelmassa oli Vaarniemi ja Ala-Lemu. Reidet huusivat kuolemaa, ja miehetkin silloin kun hengästymisen kourissa ääntä lähti. Kukaan ei kuitenkaan hyytynyt, ja taluttajia ei tarvinnut kenenkään odottaa. Viimeinen kallionousu Sauhuvuoren laelle oli endorfiinikänniä jaloimmillaan.

Tietty Sauhuvuoren jälkeen noustiin vielä Poikluoman kallioille, eihän jälkiruokaa saa unohtaa pitkän lounaan lopuksi. Kello oli neljä, ja tavoitteena ollut kahdeksan tuntia oli ajettu.

Seuraava pitkä onkin sitten pikitiellä.

Vielä kerran isot kiitokset koko lenkkiporukalle.