Ruissalo 30.04.2011

Vaskijärven kierroksen lisäksi toinen juoksuprojekti on ollut Ruissalon luontopolkujen kiertäminen. Saaren hyväpohjaisilla poluilla kelpaa juosta vapautuneesti, ja ilmeisesti vapunaatosta johtuen vastaantulijoita oli vähän.

Tarkoitus oli juosta noin 20 kilometriä, mikä toteutuukin aika tarkalleen, kun lähtee Kasvitieteelliseltä luontopolulle ja kiertää Kuuvanokan kautta. Kun pyrkimyksenä oli sisällyttää reittiin mahdollisimman paljon polkua, osa matkasta tuli tehtyä samaa reittiä eestaas. Laskeskelin matkaa opasteviitoista matkaa tehdessäni. Aikaa kului 2 tuntia 10 minuuttia.

Ilma oli lämmin, kymmenen aikaan kelpasi lähteä juoksemaan paitahihasillaan. Sadetakin kaivoin kerran repusta, kun äkillinen raekuuro alkoi piiskata kallioita. Allergianenä kyllä kiittää ilmanhaltijaa...

Kuuvannokassa kelpasi fiilistellä auringon lämmittämällä kalliolla kuuropilvien väijyessä meren puolella.



Vaskijärven reissun kokemusten myötä suoritin hieman kalustovirittelyä. Camelbakin ollessa juoksukäyttöön pettymys kaivoin kaapin pohjalta vanhan pyöräilyreppuni, johon vanhentuneen juomasysteemin takia ei ole enää ollut sopivaa pussia. Hankin Partiovarusteesta Sourcen 1 litran juomapussin, teetin suutarilla tarranauhalenkin repun sisään säiliön paikallaan pitämiseksi ja tulos olikin kovin toimiva. Pieni, kevyt reppu on huomattavasti parempi kantaa kuin Mule, ja veden lisäksi mukaan mahtuu sadetakki, pari patukkaa, kännykkä, kamera jalustoineen ja auton avaimet. Tilaakin jää. Hyvää kierrätystä, repun ollessa edelleen uuden veroinen.



Seuraava blogipäivitys onkin sitten taas pyöräilyä, mutta nämäkin retket jatkuvat.

Vaskijärven juoksulenkki 23.04.2011

Vaskijärven luonnonpuiston kiertäminen juosten on ollut suunnitelmissa pidemmän aikaa. Noin 20 kilometrin (Elijärven parkkipaikalta, Kajavajärvellä käyden) reitti koostuu erittäin upeista suopätkistä ja toisaalta varsin puuduttavista metsätieosuuksista.

Pääsiäislauantain keli oli lupausten mukainen, lämpötila nousi kovaa vauhtia ajellessani Yläneelle päin. Ilmailutermein keli oli CAVOK ja tyyni kun hölkkäsin hiukan raskaalta tuntuvin jaloin metsään Elijärventien autoani lukuunottamatta autiolta parkkipaikalta.

Olin suunnitellut kiertäväni reitin niin, että kärsin pidemmän, Vaskijärven eteläpuolisen metsätieosuuden ensin. Jolkotus lähtikin kulkemaan suhteellisen mukavasti, ja lyhyen pitkospuuosuuden ja Pyhän Henrikin tien kalliopohjan jälkeen olin tiellä kohti Vesiraumanmäkeä.

Ihan autiota reitillä ei ollut, järvenrannan mökeillä näkyi olevan ihmisiä, ja tiellä tuli ensin vastaan raskaasti aseistettu pikkupoikakaksikko, sitten vajaa kymmenen henkinen partiotyttölauma ja viimeiseksi kadonnutta tulipaikka samojedikoiransa kanssa etsivä nainen, jonka kanssa jutustelin jonkun tovin.

Vesiraumanmäellä, matkallisesti puolessa välissä pakkasin juoksutakin reppuun, otin hörpyn urheilujuomaa ja suuntasin reitin hienoimmalle osuudelle.



Kajavajärvi oli lähes kauttaaltaan jäässä. Joutsenpoppoo nautti sulasta paikasta ja ihmetteli trikoissa patsastelevaa ääliötä. Luontohetki ei kestänyt kauaa, lenkillähän olin eli taas matkaan.



Jalat alkoivat olla lämmenneet tasaisen hitaasta jolkotuksesta, ja matkantekoa ei juuri huomannut. Satunnaiset lumiläikät kirjavoitsivat polkua paikoissa, joissa sankka puusto varjosti maata. Hiljaisuus on järven takana aivan rikkumaton, asutusta eikä yhtään vilkkaammin liikennöityä tietä ei ole aivan lähistöllä. Täällä kelpaa karhun käyskennellä ja suden sujahdella.





Nautinnollisen metsäpätkän jälkeen oli taas vuorossa muutama kilometri metsätietä ennen lopun aistimyrskyä. Aurinko paistoi lämpimästi, metsää oli sitten viime käyntini mukavasti harvennettu ja askel kulki. Palokärki paukutteli sarjojaan, mutta muuten lintuosastolla oli ihmeellisen hiljaista.

Tulipaikan (Valasjoku?) jälkeen vuorossa oli vielä avosuo-osuutta ennen puistonporttia, josta reitti alussa haarautuu kahteen suuntaan. Pitkoksen on viime vuosina uusittu, ja leveitä, ehjiä lankkuja kelpasi kurjen huutoa kuunnellessa raskaankin kaluston juosta. Auringon paistaessa maltoin vielä pariin otteeseen pysähtyä ottamaan kuvia, vaikka mieli tekikin vain antaa mennä.

Pakollinen Iso-Valanen.



Suota.







Viimeiset suo- ja metsäpätkät olivat yhtä fiilistelyä. Voimia jatkamiseen olisi ollut, eikä ihme, koska vauhtini oli tasainen eikä normaalin lenkkivauhtini tasolla. Selässä painava reppu vaikutti alussa paljon, kaksi litraa vettä Camelbakin säiliössä, Poweradepullo ja Pringlespötkö painoivat selkää Camelin ollessa selkeästi pyöräilyyn, eikä juoksuun tarkoitettu. Veden vähetessä tilanne helpotti, mutta tähän asiaan on selkeästi syytä hiukan panostaa. Jalat kestivät juoksun ihan hyvin, maastojuoksukenkäni ovat hyvin sisäänajetut ja jalassa oli hyvät sukat. Pari rakkoa kuitenkin kotona jaloistani löysin.

Autolle päästyäni aikaa oli kulunut 2 tuntia 50 minuuttia, joka oli aika pitkälti suunnitelman mukainen lopputulos. Suorittaja minussa motkottaa, että sosiaalisen kanssakäymisen ja kuvien räpsimisen unohtamalla kierros menisi alta kahden ja puolen tunnin, mutta kenellä on metsässä kiire? Aivan mahtavaan luontoelämykseen voi kuluttaa enemmänkin aikaa.

Tällaista täytyy harrastaa jatkossakin.

P.S. Käytössä oli uusi pokkarikamerani ja kolmijalka. Klikkaamalla kuvien kohentunut tekninen laatu tulee esiin.

P.P.S. Persutermein ISO JYTKY

Kelirikkolenkki 10.4.2011

Tämän keväisen sunnuntain ohjelmaan kuului kunnollisen pituinen lenkki, niitä kun tarvitsee kunnon kohentamiseksi ajaa aika ahkerasti. Keli on mitä parhain, joskin luoteistuuli puhalsi suhteellisen voimakkaasti. Asfalttitiet ovat käytännöllisesti katsoen aivan kuivat, ja osa pyöräteistäkin on jo harjattu.

Asfaltilla ajaminen ei kuitenkaan ollut päivän lenkillä muuta kuin keino päästä toivotunlaisille teille Vahdonkorvessa ja Saksalassa. Kuhiksen metsissä ei vielä pääse ajamaan, mutta crossarilla voi nautiskella metsäteistä, joita alueella piisaa yllin kyllin. Se, että ko. tiet ovat nyt pehmeitä ja erittäin kuraisia lupasi kunnon treeniä.

Hiukan reilu 50 kilometriä ajettuani, ja siinä ohessa osallistuttuani lampaan paimentamiseen, saavuin Savojärven Rantapihalle. Kioski ei ollut auki, ja tulipaikalla oli porukkaa kuin pipoa, joten jätin tauon viettämättä ja pyörähdin ympäri parkkipaikalla. Lievästi sanottuna kurainen olemukseni hämmensi ja huvitti hohtavanvalkoisiin ulkoilupukuihin pukeutuneita makkarangrillaajia.

Lenkkisuunnitelmaan kuului jalan mentävä osuus Rantapihasta rajapyykille. Peterin ja Juhan perjantaisen hiihtoretken raportista tuli varsin selväksi, että ajamisesta on turha unelmoida. Pieni toive oli kuitenkin, että metsäpätkällä saattaisi jo olla niin vähän lunta, että ajaminen onnistuu.

Ensimmäisellä suopätkällä aivan Savojärven rannalla tilanne oli aivan jotain muuta. Pitkosten päälle vedetty kelkkaura kantoi jotenkuten, mutta jalan upotessa pitkoksen ohi oli ensin parikymmentä senttiä lunta, ja sen jälkeen saman verran vettä. Tämä normaalisti aivan kuivalla suo-osuudella. Eteneminen oli tuskaisen hidasta, onneksi goreajokengät pitävät vettä klossinpaikkoja lukuunottamatta.





Ennen ensimmäistä metsäsaareketta suossa on silta, joka ylittää normaalistikin suhteellisen kostean lahdenpohjukan. Nyt Savojärvi oli tunkeutunut pitkälle suohon tuulen painaessa vettä. Pysähdyin sillan ylitettyäni ottamaan kuvan paikasta, ja laitoin pyörän nojaamaan kaiteeseen. Juuri laukaisinta painettuani kova tuulenpuuska otti kiinni Surlyparkaan ja viskaisi sen veteen. Onneksi tätä hieman aavistelin, ja ylitin sillan, ennenkun aloin kikkailla kameran kanssa. Pyörä sai kunnon pesun.





Ongittuani fillarin suosta oli aika selvä, että seuraavan, kesälläkin märän suopätkän ylitys johtaisi kosteaan katastrofiin. Legendaarisesta takarenkaangrillauspaikasta lähtee metsätie, joka johtaa Savojärventien Säkyläntien puoleiselle osalle. Tätä uraa en ole koskaan kulkenut, sen mennessä mökkikeskittymän läpi ja normaalistihan ajetaan retkeilyreittiä pitkin. Odottamani tie olikin enemmänkin polku, joka johti varsin kosteaan paikkaan. Koivikon läpi rämpiessäni totesin järven ylettyneen sinnekin, ja edellisen kulkijan saappaiden uponneen tasaisin välein lumen läpi syvään veteen. Onneksi olin pohjoisrinteen puolella, ja viime öiden pakkaset olivat jäädyttäneet pinnan kantavaksi. Lyhyen, mutta jännittävän taipaleen jälkeen panaraaserit rullasivat taas sulalla hiekkatiellä. (Tuossa oikoreitillä on yksityisaluekylttejä ja varsin massiivinen portti, joten normitilanteessa jää kulkematta.)

Aikaa oli kulunut 3 tuntia ja 40 minuuttia, kun lähdin lykkäämään Säkyläntien vartta myötätuulessa kohti Kaarinaa. Tauko jäi viettämättä, söin Elovenakeksin ajaessa ja annoin palaa. Pyörä kulki mukavasti ja ainoa murhe olivat hihaa hipovat kusipääautoilijat. 45 km kotiin otti tunnin ja 25 minuuttia, joka on ihan jees vauhtia yksin nappulakumeilla ajavalle huonokuntoiselle.

Kokonaisaika lenkillä siis 5 tuntia ja 5 minuuttia, googlemapsista katsottuna ajoa aika pyöreä 100 kilsaa ja suorämmintää puoltoista kilsaa.

Pari viikkoa ja Kuhiksella pääsee ajamaan polkua, kunhan kevään tulo etenee tähän tahtiin. I'll be back...