Iso-Syöte elokuu 2008

Laitetaanpa alkajaisiksi tarinaa viime kesäisestä Syötteen retkestä, näin harjoittelumielessä.
















Syötteellä on loistavat puitteet maastopyöräilyyn. Poluilla oli loppukesästä, ennen ruskaretkeilijöiden saapumista täysin autiota. Lyhyellä reissulla ei ollut mahdottoman paljon aikaa käytettäväksi pyöräilyyn, mutta pari kunnon lenkkiä sain ajettua.

Alku oli kyllä vetinen. Olin hankkinut Syötteen-Taivalvaaran ulkoilukartan, johon on jopa merkattu maastopyöräreittejä. Totuus oli valitettavasti jotain aivan muuta. Reitit tuntuivat seuraavan suurimmalta osilta latuja ja moottorikelkkareittejä, ja talvisin suot ja lutakot eivät tietty ongelmia aiheutakaan. Ajettuani laskettelurinteen alas reitti muuttui nopeasti soiseksi ja pettymys alkoi nostaa päätään ennen kun ajelu edes ehti kunnolla alkaa. Tunturin juurella olevan luontokeskuksen aulaan saapuessani kengät jättivätkin kiiltävälle laattalattialle kauniin mutaiset jäljet. Anteeksi, siivoamaan joutunut!

Luontokeskuksen maastopyöräilyä harrastavan oppaan neuvoja kuunneltuani suuntasin Surlyn retkeilyalueelle, ja matkanteko muuttui silmänräpäyksessä tahmeasta taivaalliseksi.

Mäntykangasta halkoivat kilometritolkulla tällaiset loistopolut. Vauhtia piisasi.



Alkuasukas lähti viivalle ja näytti minulle takavaloja aika nopeasti.















Valitsemalla tuulisen taukopaikan eväät sai nauttia ilman lisukepaarmaa.

En ehtinyt aivan istuutua ennenkun räpsähti...


















Juuri kun luulin, että ajelu ei voi enää paremmaksi muuttua, saavuin lenkin loppuvaiheilla Pytkynharjulle. Muutaman kilometrin ajan terävän harjun päällä kiemurtelevaa vuoristorataa joka pakottaa ajamaan koko ajan kovempaa ja kovempaa. Upeita maisemia ei vauhdin hurmassa oikein ehtinyt katsoa, mutta tämäkin asia korjaantui myöhemmin kävellen tehdyllä retkellä.

Voisin väittää, että jokaisen suomalaispyöräilijän on ajettava tämä pätkä!



















Reissun toisella lenkillä ajelin muun muassa Vattukurussa.

Paikka on todella hieno jylhine kallioseinineen ja solisevine puroineen. Pitkospuut ovat mielenkiintoisesti rakennetut, ja paikoin täysjäykällä pyörällä ajavalle oli tarjolla melkoisen teknistä ajelua.

Taukoa kurun pohjalla pitäessäni ilmailuentusiastin sielua hiveli Lapin Lennoston Hornetien jylistely lähes pilvettömällä taivaalla.

Reissuun mahtui paljon muutakin kuin näissä kuvissa olevaa tavaraa. Pokkarilla kuvatessa hulppeat maisemat eivät tallenu niin, että niitä edes viitsisi laittaa näytille. Lenkeillä tapahtui hauskoja juttuja, aggressiivinen poro, tunturista alas ajaessa murentuneet etujarrupalat ja todella outo patsaspuisto jäivät kaikki muistiin loistavina lomamuistoina.
Luontokeskuksessa puhuttiin kovin maastopyöräilyyn panostamisesta. Toivottavasti suunnitelmat toteutuvat, tekemieni lenkkien kaltainen "käynpä katsomassa mitä tuolta löytyy"-puuhastelu ei ole kaikkien mielen mukaista. Mahdollisuudet ovat joka tapauksessa mahtavat, ja pidän peukkuja, että kesä 2009 tuo mukanaan jotain uutta asian tiimoilta. Jos vaikka maastopyöräkyltit eivät enää johtaisi järveen...