Asfaltilla ajaminen ei kuitenkaan ollut päivän lenkillä muuta kuin keino päästä toivotunlaisille teille Vahdonkorvessa ja Saksalassa. Kuhiksen metsissä ei vielä pääse ajamaan, mutta crossarilla voi nautiskella metsäteistä, joita alueella piisaa yllin kyllin. Se, että ko. tiet ovat nyt pehmeitä ja erittäin kuraisia lupasi kunnon treeniä.
Hiukan reilu 50 kilometriä ajettuani, ja siinä ohessa osallistuttuani lampaan paimentamiseen, saavuin Savojärven Rantapihalle. Kioski ei ollut auki, ja tulipaikalla oli porukkaa kuin pipoa, joten jätin tauon viettämättä ja pyörähdin ympäri parkkipaikalla. Lievästi sanottuna kurainen olemukseni hämmensi ja huvitti hohtavanvalkoisiin ulkoilupukuihin pukeutuneita makkarangrillaajia.
Lenkkisuunnitelmaan kuului jalan mentävä osuus Rantapihasta rajapyykille. Peterin ja Juhan perjantaisen hiihtoretken raportista tuli varsin selväksi, että ajamisesta on turha unelmoida. Pieni toive oli kuitenkin, että metsäpätkällä saattaisi jo olla niin vähän lunta, että ajaminen onnistuu.
Ensimmäisellä suopätkällä aivan Savojärven rannalla tilanne oli aivan jotain muuta. Pitkosten päälle vedetty kelkkaura kantoi jotenkuten, mutta jalan upotessa pitkoksen ohi oli ensin parikymmentä senttiä lunta, ja sen jälkeen saman verran vettä. Tämä normaalisti aivan kuivalla suo-osuudella. Eteneminen oli tuskaisen hidasta, onneksi goreajokengät pitävät vettä klossinpaikkoja lukuunottamatta.
Ennen ensimmäistä metsäsaareketta suossa on silta, joka ylittää normaalistikin suhteellisen kostean lahdenpohjukan. Nyt Savojärvi oli tunkeutunut pitkälle suohon tuulen painaessa vettä. Pysähdyin sillan ylitettyäni ottamaan kuvan paikasta, ja laitoin pyörän nojaamaan kaiteeseen. Juuri laukaisinta painettuani kova tuulenpuuska otti kiinni Surlyparkaan ja viskaisi sen veteen. Onneksi tätä hieman aavistelin, ja ylitin sillan, ennenkun aloin kikkailla kameran kanssa. Pyörä sai kunnon pesun.
Ongittuani fillarin suosta oli aika selvä, että seuraavan, kesälläkin märän suopätkän ylitys johtaisi kosteaan katastrofiin. Legendaarisesta takarenkaangrillauspaikasta lähtee metsätie, joka johtaa Savojärventien Säkyläntien puoleiselle osalle. Tätä uraa en ole koskaan kulkenut, sen mennessä mökkikeskittymän läpi ja normaalistihan ajetaan retkeilyreittiä pitkin. Odottamani tie olikin enemmänkin polku, joka johti varsin kosteaan paikkaan. Koivikon läpi rämpiessäni totesin järven ylettyneen sinnekin, ja edellisen kulkijan saappaiden uponneen tasaisin välein lumen läpi syvään veteen. Onneksi olin pohjoisrinteen puolella, ja viime öiden pakkaset olivat jäädyttäneet pinnan kantavaksi. Lyhyen, mutta jännittävän taipaleen jälkeen panaraaserit rullasivat taas sulalla hiekkatiellä. (Tuossa oikoreitillä on yksityisaluekylttejä ja varsin massiivinen portti, joten normitilanteessa jää kulkematta.)
Aikaa oli kulunut 3 tuntia ja 40 minuuttia, kun lähdin lykkäämään Säkyläntien vartta myötätuulessa kohti Kaarinaa. Tauko jäi viettämättä, söin Elovenakeksin ajaessa ja annoin palaa. Pyörä kulki mukavasti ja ainoa murhe olivat hihaa hipovat kusipääautoilijat. 45 km kotiin otti tunnin ja 25 minuuttia, joka on ihan jees vauhtia yksin nappulakumeilla ajavalle huonokuntoiselle.
Kokonaisaika lenkillä siis 5 tuntia ja 5 minuuttia, googlemapsista katsottuna ajoa aika pyöreä 100 kilsaa ja suorämmintää puoltoista kilsaa.
Pari viikkoa ja Kuhiksella pääsee ajamaan polkua, kunhan kevään tulo etenee tähän tahtiin. I'll be back...
Näitä lisää!
VastaaPoista