Pääsiäislauantain keli oli lupausten mukainen, lämpötila nousi kovaa vauhtia ajellessani Yläneelle päin. Ilmailutermein keli oli CAVOK ja tyyni kun hölkkäsin hiukan raskaalta tuntuvin jaloin metsään Elijärventien autoani lukuunottamatta autiolta parkkipaikalta.
Olin suunnitellut kiertäväni reitin niin, että kärsin pidemmän, Vaskijärven eteläpuolisen metsätieosuuden ensin. Jolkotus lähtikin kulkemaan suhteellisen mukavasti, ja lyhyen pitkospuuosuuden ja Pyhän Henrikin tien kalliopohjan jälkeen olin tiellä kohti Vesiraumanmäkeä.
Ihan autiota reitillä ei ollut, järvenrannan mökeillä näkyi olevan ihmisiä, ja tiellä tuli ensin vastaan raskaasti aseistettu pikkupoikakaksikko, sitten vajaa kymmenen henkinen partiotyttölauma ja viimeiseksi kadonnutta tulipaikka samojedikoiransa kanssa etsivä nainen, jonka kanssa jutustelin jonkun tovin.
Vesiraumanmäellä, matkallisesti puolessa välissä pakkasin juoksutakin reppuun, otin hörpyn urheilujuomaa ja suuntasin reitin hienoimmalle osuudelle.
Kajavajärvi oli lähes kauttaaltaan jäässä. Joutsenpoppoo nautti sulasta paikasta ja ihmetteli trikoissa patsastelevaa ääliötä. Luontohetki ei kestänyt kauaa, lenkillähän olin eli taas matkaan.
Jalat alkoivat olla lämmenneet tasaisen hitaasta jolkotuksesta, ja matkantekoa ei juuri huomannut. Satunnaiset lumiläikät kirjavoitsivat polkua paikoissa, joissa sankka puusto varjosti maata. Hiljaisuus on järven takana aivan rikkumaton, asutusta eikä yhtään vilkkaammin liikennöityä tietä ei ole aivan lähistöllä. Täällä kelpaa karhun käyskennellä ja suden sujahdella.
Nautinnollisen metsäpätkän jälkeen oli taas vuorossa muutama kilometri metsätietä ennen lopun aistimyrskyä. Aurinko paistoi lämpimästi, metsää oli sitten viime käyntini mukavasti harvennettu ja askel kulki. Palokärki paukutteli sarjojaan, mutta muuten lintuosastolla oli ihmeellisen hiljaista.
Tulipaikan (Valasjoku?) jälkeen vuorossa oli vielä avosuo-osuutta ennen puistonporttia, josta reitti alussa haarautuu kahteen suuntaan. Pitkoksen on viime vuosina uusittu, ja leveitä, ehjiä lankkuja kelpasi kurjen huutoa kuunnellessa raskaankin kaluston juosta. Auringon paistaessa maltoin vielä pariin otteeseen pysähtyä ottamaan kuvia, vaikka mieli tekikin vain antaa mennä.
Pakollinen Iso-Valanen.
Suota.
Viimeiset suo- ja metsäpätkät olivat yhtä fiilistelyä. Voimia jatkamiseen olisi ollut, eikä ihme, koska vauhtini oli tasainen eikä normaalin lenkkivauhtini tasolla. Selässä painava reppu vaikutti alussa paljon, kaksi litraa vettä Camelbakin säiliössä, Poweradepullo ja Pringlespötkö painoivat selkää Camelin ollessa selkeästi pyöräilyyn, eikä juoksuun tarkoitettu. Veden vähetessä tilanne helpotti, mutta tähän asiaan on selkeästi syytä hiukan panostaa. Jalat kestivät juoksun ihan hyvin, maastojuoksukenkäni ovat hyvin sisäänajetut ja jalassa oli hyvät sukat. Pari rakkoa kuitenkin kotona jaloistani löysin.
Autolle päästyäni aikaa oli kulunut 2 tuntia 50 minuuttia, joka oli aika pitkälti suunnitelman mukainen lopputulos. Suorittaja minussa motkottaa, että sosiaalisen kanssakäymisen ja kuvien räpsimisen unohtamalla kierros menisi alta kahden ja puolen tunnin, mutta kenellä on metsässä kiire? Aivan mahtavaan luontoelämykseen voi kuluttaa enemmänkin aikaa.
Tällaista täytyy harrastaa jatkossakin.
P.S. Käytössä oli uusi pokkarikamerani ja kolmijalka. Klikkaamalla kuvien kohentunut tekninen laatu tulee esiin.
P.P.S. Persutermein ISO JYTKY
Ensi kerralla tulen mukaan.
VastaaPoistaKameran osto kannatti, kuvanlaatu on nyt selvästi parempi.
Mitä? Mitään ei uponnut suohon, eikä irtaimistoa poltettu nuotiossa. Ihme touhua. Kai tohon jytkyyn olisi edes face-plantin voinut tehdä.
VastaaPoistaMukavan tuntuinen reissu kuitenkin.