Saariston rengastie 5.6.2011

Perin eksoottinen takaluukkuonnettomuus johti siihen, että maastopyöräilemään ei ole asiaa ainakaan ennen ensi viikonloppua. Maantiellä ajo onneksi onnistuu, etenkin fiksillä mutta hieman liikeratoja ja käytettäviä sormia miettimällä myös vaihteellisella ja jarrullisella cyclocrossarillani.

Suunnitelmissa oli parikin erilaista 200 km lenkkiä, mutta eilen illalla sain ajatuksen lähteä kokeilemaan, minkälainen lenkki Saariston rengastien pisin versio on. Pikainen lautta-aikataulujen tutkiskelu antoi ymmärtää, että ajon pitäisi onnistua. No, sinnepäin, niinkuin yleensäkin.

Saaristotie oli nautinnollisen autio, kun polkaisin Kaarinasta liikkeelle varttia yli seitsemältä. Ns. hapan oli selkeästi maistunut ihmisille, koska autoliikennettä oli todella vähän. Ajelin Paraisten ohi ja onnittelin itseäni onnistuneesta pyörävalinnasta crossarin maastorenkaiden rullatessa turvallisesti kevyenliikenteenväylän idioottimaisella kivituhkalla.

Nauvon lautta oli lähes tyhjä.



Perusrullaavat maantiekumit. Itse asiassa 6 bar paineilla ihan jees.



Tavoitteenani oli ehtiä Mossalasta klo 12.15 lähtevään yhteysalukseen. Korppooseen saavuttuani tilanne näytti vielä ihan hyvältä, aikaa oli noin pari tuntia. Otin kiukkuisen lähdön lossilta, ja temposin reilun 6 km matkan Galtvikiin. Pettymys oli melkoinen, kun lautta näkyi horisontissa ja valotaululla luki seuraava lähtöaika, 11.25. Odotusaikaa oli aika tarkka tunti, ja tuolta lautalta ei ole mitään mahdollisuuksia ehtiä 12.15 lauttaan. Mansikkatuutin ja vesitäydennyksen jälkeen harmitti vähemmän, vapaa-ajallahan olin ja aikaa oli koko päivä. Istahdin auringonlämmittämälle asfaltille ja fiilistelin lossirantatunnelmaa.



Viimeinhän se sieltä sitten tuli. Autojonoon saapui kanssani samaa matkaa taittamaan tulevat kaksi harmaata mutta äänekästä asuntoautoilevaa saksalaispariskuntaa, angstisen oloiset nuoret ehkäranskalaiset, suomalais-ulkomaalainen autokunta ja tilaford täynnä kotimaista saariston ystävää.

Luodolla päivystävät merimetsot, nuo saariston mustavalkoiset perkeleet. Seuraavasta saaresta ilmaan lehahti upea merikotka, tai siis seeadler, kuten saksalaisrouva minulle tohkeissaan selitti. Ei kuvaa, katselin upean linnun upeaa nousua.



Saariston tiet ovat hiljaisia ja tasaisia. Totuuden nimissä kun merta ei näy, kuva voisi olla oikeastaan mistä vain eteläisestä suomesta.



Mossalan lähestyessä nälkä alkoi kurnia. Odotusta oli luvassa tunti ennen laivaan pääsyä, joten elättelin toivetta pitsasta ja kaliasta. Satamassa pyöritettiinkin lomakeskusta isolla innolla, yrittäjä oli ilmeisesti uusi ja täynnä intoa kehittää paikkaa. Tykästyin välittömästi. Hiukan vajaalla kympillä järjestyi lohisoppaa, salaattipöytää ja kylmää kaliaa siistissä ravintolassa.

Mannermainen herrasmieshän nauttii lounaalla oluen, vaikka oltaisiinkin kuntourheilemassa.



Syötyäni painuin rantalaiturille ihailemaan merta. Hiukan vaivaa, aava ulappa on Mossalasta aivan kivenheiton päässä, ja vesi ei ole tämän kirkkaampaa. Ei hyvä.



Istuttuani hetken ajatuksissani, saksalaiset äkkäsivät mukavan paikkani ja istahtivat juttelemaan keskenään. Välttääkseni entisten asevelikansojen keskinäistä konfliktin, keräsin kamani ja aloin etsiä rauhallisempaa paikkaa. Mieleen muistui viitta näkötornille tien poskessa juuri ennen satamaa, ja päätin lähteä tutkimaan, josko tornia oikeasti on.

Vähän polkua kallion päälle viitojen mukaan, ja metsässä nousikin aivan tuliterä näkötorni. Oletetut ranskalaiset tulivat portaita alas, ja huokailivat maiseman upeutta. Ei turhaan, totesin ylös kiivettyäni ja 360° saaristopanoraamaa ihailtuani. Kamera ei välitä.



Tornille johti kiva polku. Taas kannatti olla cyclolla.



Hiton hieno vene, kelpais.



Seitsemän meren kauhu, Y/A Antonia. 6€/hlö ja 3€ polkupyörästä. No, sakut maksoivat hymeristään 42 euroa. Täydet plussat mukavalle henkilökunnalle.





Antonian rantauduttua Iniöön alkoi Iniö skärgårdstempo, sinällään vaatimattomaan noin kahdeksan kilometrin matkaan sisältyy yksi lossi, jonka aikatauluista ei ollut mitään tietoa. Niinpä Iniön hieno kirkonkylä (upea kirkko!) tuli runtattua hirveällä raivolla läpi, ja muutenkin ehkä reitin parhaat maisemat menivät hieman ohi. Aikaa Y/A Auroran lähtöön jäi perille saavuttuani vajaat kymmenen minuuttia lossin ollessa väärässä päässä sunttia, joten kiireen pito oli perusteltua. Jos se olisi lähtenyt juuri nenäni edestä, myöhästyminen olisi ollut varsin varmaa.

Auroralla oli jo porukkaa, jo tutuksi tulleiden matkakumppanieni lisäksi hirveä määrä paikallisia ja krapulaisia mökkiläisporukoita. Mukava purkki, ja kahviosta ostamani munkki ja kahvi piristi ennen tulevaa koitosta.

Aavistuksissani nimittäin oli, että Kustavintielle saavuttuani muun liikenteen kanssa tulisi ongelmia. Mökkiläisiä arjen lähestyessä hermot kireällä, kapea piennar, trailereita yms. muuta yllättävää olikin tarjolla. Omaksuin tasaisen tappavan pyöritystahdin ja toivoin, että olisin kohta Pyheen Shellillä pitämässä taukoa.

Kukaan ei vain ollut kertonut, että Shellillä oli laput luukulla. Juotava alkoi käydä vähiin ja ruokaa ei ollut eli täydennystä oli saatava. Mietoisten tutkimusaseman kohdalla on kioski, ja elättelin toivetta sen aukiolosta. Ja niinpä se olikin. Vettä, snickers, pikainen kahvi ja baanalle ennenkuin hampaaton banjonsoittaja saapui jostain kolostaan.

Pieni kiusaus oli ajaa Kustavintietä suoraan Askaisten risteyksestä kellon ollessa jo paljon ja jalkojen alkaessa painaa. Tässä oli silti kyse treenistä, etenkin mentaalipuolella ja eihän Saariston rengastietä voi kiertää kiertämättä koko reittiä. Niinpä haukuin itseni kusipääksi ja käänsin etupyörän kohti Askaista.

Louhisaaren kartanolinnan ja Askaisten kirkon välissä on ritaripuisto, jossa isänmaallisen polkijan oli pysähdyttävä.



Matkalla Askaisista Merimaskuun olevat mäet tekivät aika selvää jälkeä ylimääräisistä voimanrippeistä, ja pyöritys muuttui jo vähän väkinäiseksi. Juomaa oli kuitenkin riittävästi, ja repussa yksi myslipatukka, joten bonkkaamisesta ei ollut huolta. Suunta oli selkeä, kotiin, makkaraperunat, kaliaa ja sipsejä.

Pyörässäni ei ollut matkamittaria, joten 13h 20 min lähdön jälkeen kotiin saavuttuani ajomatkaa voi ainoastaan arvata. Rengastien viralliset sivut tarjoavat ajomatkaksi noin 200 kilometriä, johon lienee uskominen.

Ihan ensi kesänä en lähde tuonne uudelleen, taukovihaaja haluaisi ajaa eikä istua ja odottaa. Kivat maisemat, joskin Kakskerrassakin on. Ulkomaiset turistit tykkää, mikä on mukavaa.

Hyvä treeni ja olihan tuo pakko ajaa.